Hädänalaiset pakolaiset saatava välittömästi Suomeen

Arvoisat maahanmuuttoministeri Astrid Thors, kuntaministeri Mari Kiviniemi, sisäasiainministeri Anne Holmlund ja Suomen tasavallan presidentti Tarja Halonen,

Helsingin Sanomat raportoi 12.11.2009 hädänalaisista kiintiöpakolaisista, jotka tarvitsevat nopeaa ja korkeatasoista terveydenhoitoa, ja jotka Suomi on luvannut ottaa vastaan. Esimerkkinä kyseisistä hädänalaisista pakolaisista mainittiin epävakaasta keskiafrikkalaisesta maasta lähtöisin olevat äiti ja tytär, jotka ovat kokeneet raakaa seksuaalista väkivaltaa.

Lupausta ei ole pidetty kaikilta osin. Esteeksi on esitetty kuntien haluttomuus vastaanottaa kyseisiä YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n virallisen pakolaisaseman saaneita pakolaisia. Edellä mainitut äiti ja tytär sekä perheen muut lapset joutuivat odottamaan pääsyä Suomeen useita kuukausia. Sisäasiainministeriöstä 2.12.2009 saamamme tiedon mukaan 7 perhettä, yhteensä 21 ihmistä odottaa yhä kuntapaikkaa.

Kongon Demokraattinen tasavalta on yksi esimerkki keskiafrikkalaisesta maasta, missä käydään todennäköisesti yhtä raaimmista aseellisista konflikteista maailman historiassa. Konfliktissa on kuollut enemmän kuin Irakin sodassa, Afghanistanin sodassa ja Darfurin kriisissä yhteensä, yli 5 miljoonaa ihmistä. Merkittävin uhriryhmä ovat naiset ja lapset.

Kongon meneillään oleva aseellinen konflikti nojaa vahvasti naisiin kohdistuvaan seksuaaliseen väkivaltaan. Raiskaukset ovat erittäin raakoja ja aiheuttavat laajaa kärsimystä. Valtio on käytännössä katsoen kykenemätön tarjoamaan minkäänlaista suojaa ja oikeutta uhreille, jotka ovat kaikkein heikoimmassa asemassa aseellisten konfliktien keskellä. Suomalaisessa lehdistössä naisiin kohdistuva väkivalta aseellisiin konflikteihin liittyen on nostettu esille esimerkiksi Päivi Kanniston kirjoituksessa Raiskauskin on luokiteltava aseeksi (Vieraskynä 25.4.2009).

On totta, että maassamme on lukemattomia syntyperäisiä suomalaisia, jotka tarvitsevat yhteiskunnan tukea ja myös ansaitsevat sen. Totta on myös se, että turvapaikan hakijoiden määrä kasvaa jatkuvasti ja joukossa on varmasti myös vilpillisiä hakijoita.

Pakolaisiin kohdistuvassa prosessissa on parantamisen varaa moneltakin kantilta, mutta mikään ei oikeuta selän kääntämistä jo turvapaikan saaneille.

Miten Suomi pystyy selittämään uskottavasti toimintansa oikeutuksen niille kansainvälisille tahoille, joille se on lupauksensa antanut, puhumattakaan kyseessä oleville, suunnatonta inhimillistä kärsimystä kokeneille aikuisille ja lapsille?

Uskallamme olettaa, että kuntien mahdollisuuksia vastaanottaa hädänalaisia pakolaisia ei ole kartoitettu riittävästi. Onko esimerkiksi ainoaltakaan yhdenkään kunnan asukkaalta kysytty asiasta, tai halukkuutta osallistua omalla panoksellaan kyseisten pakolaisten aiheuttamiin kustannuksiin esimerkiksi vaate- ruoka- ja terveydenhoitoapua tarjoamalla? Tyhjillään olevia asuntoja on varmasti myös Suomen jokaisessa isommassa kunnassa. Virallinen byrokratia toimii tietysti toisin, mutta realistinen lähestymistapa on tämäkin. Todellisista esteistä hädänalaisten pakolaisten vastaanottamiseen on turha puhua. Kyseessä on poliittisen tahdonvoiman puute.

Suomen on LUNASTETTAVA lupauksensa vastaanottaa kaikki nopeaa ja erityistä terveydenhoitoa tarvitsevat hädänalaiset kiintiöpakolaiset. Minkä tahansa pituinen odotus näille ihmisille on inhimillisesti sietämätön.

Pyydämme saada sekä kestävän selityksen Suomen ja sen kuntien kyvyttömyydelle pitää annettuja lupauksiaan pakolaisaseman jo saaneille, että kyseessä olevien 21 hädänalaisen pakolaisen välitöntä vastaanottamista Suomeen. Valtion on täytettävä velvollisuutensa mikäli kunnat eivät sitä tee.


Helsingissä 2.12.2009


Kunnioittavasti



Annukka van der Borch